Lämpimästi tervetuloa!

Shinevalley on heinäkuussa 2016 perustettu virtuaalinen welsh-siittola, joka sijaitsee Etelä-Walesissa Swansean kupeessa. Shinevalleyn rauhallinen ympäristö kattaa hehtaareittain laitumia poneille sekä laajat ja turvalliset ratsastusalueet. Alueelta löytyy myös kaksi pihattoa sekä pieni tallirakennus viidelletoista ponille.

Shinevalley kasvattaa tavoitteellisesti welshponeja kaikissa sektioissa (ei pb). Kasvattimme tunnistat etuliitteestä Sheval. Keväisin meillä kirmailee eniten varsoja, mutta niitä tupsahtelee maailmaan vähän väliä myös syksyisin ja talvisinkin. Kasvatusperiaitteina meillä on antaa poneille mahdollisimman rakastava, huolellinen ja luonnonmukainen kasvatus. Siksi suurin osa poneistamme asustaakin aktiivipihatossa ympäri vuoden, jossa ne saavat kulkea vapaasti sisälle ja ulos. Meiltä löytyy myös tallissa asustaville poneille metsätarhoja sekä ihan tavallisiakin nurmi- ja hiekkapohjaisia tarhoja.

Emme järjestä kasvatuksen ohella juurikaan muuta toimintaa. Joskus saatamme järjestää esimerkiksi kilpailuita tai muita pienimuotoisia tapahtumia, mutta pääosin haluamme elellä omassa rauhassamme ja pitää poniemme elämän mahdollisimman stressittömänä ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä. Kilpailuista ja muusta toiminnasta saat lisää tietoa Muuta-linkin takaa.

-Vivian ja kauraturvat


Talli perustettu 24.07.2016

Shinevalley Welsh